Etusivulle www.heikkilansukuseura.fi


Sukuruno


Vuosien virrassa

I

Suuren virran sieluun suku varhain jo liitettiin. Sen voimaa ja vuolautta elon vaiheissa kiitettiin. Törmillä askeleet riensi töissään ja toimissaan. Sen uskottu ei uupuvan, se kannusti jaksamaan.

Elämänvirran taikaa suvun jälkikasvu joi. Joen törmillä nuoret vaelsi kun ehtookellot jo soi. Moni virran juoksua katsoissaan jäi elämää miettien seuraamaan. Sen kulkuun sekoittui ilot ja surut arjen ja sunnuntain.

Sitkeys miesten, voima vaimojen, rakkaus karuun maahan, rikkaus taitojen. Uupumaton aherrus ja luottamus korkeimpaan on elämänohje vakaa, johon seudulla uskotaan.

II

Kevään herkän huomenessa kiurut saapuvat todisti: saivat toisensa kasvatit naapurien, lausui aamenen rovasti. Ei vihkiäisasuna morsion ollut valkoista laisinkaan, ei peittänyt päätään hunnuin, oli myrttiseppele vaan.

Niin Heikki ja Priitta Kaisa, nuoret naapuritalojen aloittivat vaelluksen elämän yhteisen. Usein Priitta Kaisa katseen yli putaan mietteissään loi, kotipihan rakkaan muistoja ei hevillä unohtaa voi.

Luoja armollaan heitä siunasi, tuottivat runsaasti satoa pellot, lainehti vilja, yleni metsä, Heikki taitavasti veisti puun venheiksi, riiheksi, pirtiksi, takoi pajassa karjankellot. Talo suojaa ja einettä tarjosi myös matkamiehille levoksi. Seitsemän kertaa Priitta Kaisa sai äidinonnea kokea.

III

Kotiseutu, perhe ja isänmaa suvun perintöinä siirtyivät, sen työ ja vakaa luottamus nuorten elämään piirtyivät. Siihen sitkeyteen ja voimaan, jota työssä tarvittiin antoi herkkyyttä kauneuden taju ja rakkaus musiikkiin.

Tietoa oikeasta ja turvaa korkeimpaan ovat imeneet sukupolvet maidosta äiti maan. Sitä luottamusta ei horjuta vaivat aikojen, ei uuvuttaa voi vastukset, se kestää kaiken sen.

Soili Pahtaja

<<< Takaisin

 

Lisätietoa:

 

 

Etusivulle www.heikkilansukuseura.fi

 © Heikkilän Sukuseura ry.
Päivitetty 21.06.2013