Etusivulle www.heikkilansukuseura.fi


Sukujuhla 2012, muistolaatan paljastustilaisuus:
Heikkilän suvun kantatalon esittely



Heikkilän talo Rovaniemen Rautionsaaren Heikkilänrannassa 21.7.2012

Kantatalon esittelypuhe, Heikki Annapalo

Peräpohjalaiseen maalaistaloon kuului jo 1700-luvulta lähtien päärakennus, navetta, talli, sauna ja riihi, varallisuuden kasvaessa myös muita rakennuksia kuten puovi, aitat, ladot, tollikot ja muut.

Kun Heikki Rautio 162 vuotta sitten, 33-vuotiaana, siirtyi vaimonsa ja tyttärensä kanssa putaan poikki Manner-Rautioon, hän sai Rautiosta asunnokseen pirtin. Se oli kuitenkin pieni senkin vuoksi, että myös kievaritoiminta siirtyi Heikin mukana. Uusi päärakennus, tämän nykyisen Heikkilän jokipää, valmistui 1864. Se on siis 148 vuoden ikäinen. Sekä sopusuhtaisine mittoineen että kauniine listoituksineen se edustaa oman aikansa harkitun kaunista ja tarkoituksenmukaista peräpohjalaista arkkitehtuuria.

Senaikaisen tavan mukaan eläminen ja työt keskittyivät jokipäässä olevaan avaraan pirttiin (7 x 7 m) ja porstuan takana olevaan köökiin, kun taas toisen pään sali rauhoitettiin vieraille ja pyhäpäivien käyttöön. Kahdesta kamarista toinen oli isäntäpariskunnan makuuhuoneena.

Peräpohjalainen talo toimi useimmiten yhden perheen asuntona. Perhe koostui useimmiten vanhempien lisäksi lapsista ja isovanhemmista, monesti myös isännän vielä naimattomista veljistä ja sisarista. Heikkilän ensimmäisen isännän, Ontuvan äijän, aikana Heikkilässä asui Heikin ja Priita Leenan lisäksi kahden pojan, Juho Pekan ja Heikin perheet, talvella 1894-1895 yhteensä 14 henkeä, joista täysi-ikäisiä oli viisi. Sinä talvena nuoremman Heikin vaimo kuoli, ja Heikki tunnettiin siitä lähtien Leski-Heikkinä. Ontuva Äijä kuoli lokakuussa 1900 elettyään Manner-Rautiossa 50 vuotta ja siitä tässä talossa 36 vuotta.

Kun veljekset Juho Pekka ja Heikki halusivat kumpikin omaan talouteensa tai ainakin Juho Pekan vaimo Susanna Matilda halusi veljekset rakensivat toisen talon, samanlaisen kuin Heikkilä, ja arvalla ratkaisivat muuttajan. Näin Heikkilään jäi vuonna 1904 vain Juho Pekan ja Susanna Matildan perhe. Priita Leena oli kuollut edellisvuonna.

Mutta pain talossa oli taas useampia. Ville toi 1910 Heikkilään miniän ja Oskari kesällä 1920. Kun vielä Jannenkin perhe etsiytyi kevättalvella 1921 Heikkilän suojiin, talo kävi väistämättä ahtaaksi. Näin jo kesällä ryhdyttiin Heikkilää jatkamaan niin sanotulla uudella päällä, joka käsitti toisen pirtin. Samalla sali muutettiin kahdeksi kamariksi. Kun Janne osti kolmen vuoden kuluttua talon Paakkolasta ja muutti perheineen sinne, Heikkilän vanhaa päätä jäi asumaan Oskarin ja uutta päätä Villen perhe. Juho Pekka oli kuollut jo 1915 ja Susanna Matilda kuoli 1924. Viime vuodet Susanna Matilda asui Oskarin pään pihan puoleisessa kamarissa.

Rautiosaari säästyi syksyllä 1944 hävitykseltä. Sen sijaan Heikkilän pihalla oli polttoporukka käynyt ja polttanut navetat. Päärakennuksenkin sytyttämistä oli yritetty, mutta syttymättä oli jäänyt. Navettojen lieskat olivat vain kärventäneet pihanpuoleisia seiniä. Näin asukkaat saattoivat keväällä 1945 palata evakosta jatkamaan elämäänsä vähän paremmin eväin kuin monet muut Peräpohjolan ihmiset.

Erkin perustettua perheen Heikkilän rantapäätä ryhdyttiin muuttamaan uuden tilanteen vaatimalla tavalla. Porstua muutettiin keittiöksi ja keittiö kamariksi. Kuistikin uusittiin. Mutta vielä tässä vaiheessa taloon ei asennettu vesijohtoja, jotka tuotiin keittiöön vasta 1960-luvun alussa. Vuonna 1972 koko talossa tehtiin perusteellisempi remontti, jossa poistettiin vanhan pirtin muuri ja rakennettiin kumpaakin asuntoa palveleva keskuslämmitys. Tässä vaiheessa jäivät myös hyysikät käytöstä, kun taloon voitiin sijoittaa sisävessat.

Heikkilän päärakennus on nyt seissyt tällä paikalla 148 vuotta. Se on pitkä aika ottaen huomioon, että kivirakennuksetkin tehdään nykyisin vain 30 tai 50 vuoden ikäisiksi. Ja jo sitä ennen nykyiset rakennukset pakkaavat sairastumaan sellaisiin tauteihin, että niitä ei voida käyttää. Uudet materiaalit, erityisesti muovit, on otettu käyttöön tietämättä, että ne kostuessaan alkavat erittää myrkyllisiä kaasuja. Osansa on energiansäästöohjeilla, jotka luovat otolliset olosuhteet mikrobikasvustoille. Seurauksena ovat valtavat kansantaloudelliset kustannukset, kun varsin uuttakin rakennuskantaa joudutaan korjaamaan, liian usein jopa ilman tuloksia, ja lopulta purkamaan.

Vanhat polvet elivät toisella tavalla. Ratkaisuja ohjasivat sukupolvien elämänkokemukset. Ihmisten oli otettava huomioon luonnon asettamat vaatimukset ja käytettävä hyväkseen luonnonmateriaalien tarjoamat moninaiset edut. Siitä miten luonnon käyttäytyminen otettiin huomioon, haluan mainita vain uunien perustamisen. Kun Heikkilä rakennettiin ja vielä sukupolvi sitten, ei talon alta massoja vaihdettu eikä sinne asennettu routalevyjä eikä eristyskankaita. Vanhat tiesivät, että maa routii talvella. Jos uuneista olisi maahan johtunut lämpöä, routiminen olisi ollut niiden kohdalla vähäisempää kuin muualla, ja uunit olisivat painuneet maahan seinien ja lattioiden noustessa. Siksi Heikkilässäkin uunit oli perustettu eristävän hirsikerroksen päälle, jotta ne liikkuivat talvella samassa tahdissa seinien, lattioiden ja kattojen kanssa.

Luonnon omat materiaalit, joitten käyttäytyminen ymmärrettiin ja joita siitä syystä kyettiin hoitamaan ja uusimaan, tarjosivat edellytykset sellaiseen kestävään talonpitoon, johon nykyisillä tekniikoilla ei kyetä. Minulla on vahva epäilys siitä, että tuskin yksikään sotien jälkeen rakennettu talo tulee koskaan saavuttamaan 148 vuoden ikää.

Vanha-Heikkilä on kunnianosoitus niille neljälle sukupolvelle, yhtä hyvin emännille kuin isännillekin, jotka ovat sen rakentaneet ja pitäneet kunnossa. Talo ei pysy kunnossa sukupolvien yli, ellei siitä pidetä huolta. Siitä kiitos Heikille ja Priita Leenalle, Juho-Pekalla ja Susanna Matildalle, Oskarille ja Huldalle, Villelle ja Riikalle, Erkille ja Liisalle, Pentille ja Iinekselle ja vielä heidän pojalleen Jukallekin. Kertokoon Vanha-Heikkilä myös tuleville sukupolville, että ihmisen on parasta sovittaa elämänsä aina niiden neuvojen mukaan, jotka luonto ja Luoja antavat meille kaikille!


Heikkilän talon pohjoispään nykyisiä omistajia ja asujia Erkki, Jarmo ja Mariel Heikkilää (vasemmalla) onnittelemassa Heikki Annapalo ja Seppo Heikkilä


Heikki Annapalo esittelee Heikkilän suvun kantataloa


Heikkilän Sukuseura ry:n muistolaatta suvun kantatalon Heikkilän seinässä

Kuvat Pertti Heikkilä

<<< Takaisin

 

Lisätietoa:

 

 

Etusivulle www.heikkilansukuseura.fi

 © Heikkilän Sukuseura ry.
Päivitetty 15.05.2018