Etusivulle www.heikkilansukuseura.fi


Teveisiä Nepalista - osa 4


25.11.2008

Johanna (Nonnu) Heikkilän matkakertomus Nepalista.

Nepalin lumon kutsumana olemme asuneet ja eläneet Katmandun laakson Bhaktapurin kaupungin Balkotin kylässä jo kohta neljä kuukautta. Pyynnöstä jaamme osan kokemuksistamme, elämyksistämme ja muistoistamme Nepalissa, hyvä lukija.

Mielikuvia Nepalistani

Nepal tarjoaa uskomattomalla luonnollaan paljon näkemistä ja kokemista, niin jalkaisin, bussilla matkaten ja lentäen. Kun monsuunipilvet väistyvät Himalajan vuoriston edestä, osa suuresta vuoristosta hymyilee Katmandun laakson kansalle. Peltojen keskellä kasvaneen tytön on vaikea ymmärtää vuoriston jatkuvan molempiin suuntiin yhtä ylväänä. Oikealle päin tähyillessä tietää, että maailman korkein paikka on siellä jossakin monien pienempien ja isompien kukkuloiden takana. Vasemmalle päin katsoessa muistaa, että siellä jossakin on maailman toiseksi ja kolmanneksi korkeimmat huiput. Nepal on kuuluisa vuoristaan ja korkeista huipuistaan, maailman 10 korkeimmasta vuoren huipusta 7 sijaitsee Nepalissa. Silloin kuin pilvet ja saasteet peittävät vuoriston, tasaisen maan tyttö nauttii kukkuloista, ihmisistä ja riisipelloista. Riisien ja vuorien maassa ei löydy tasaista paikkaa, niin luulen. Kyliä ja kaupunkeja koristavat peltojen porrastukset, kansa värikkäissä vaatteissaan, tekemättömät työt, roskat ja saasteet.

Omaa arkeani Nepalissa elän kehitysmaan pääkaupungin kyljessä. Ruuhkat ja kerjäläiset ovat lähellä, mutta silti arkeani kehystävät riisiviljelmät, pienet kyläkaupat ja paikallisten arkiaskareet. Elämä Balkotin kylässä on rauhallista ja turvallisen tuntuista. Länsimaassa kasvaneelle ja länsimaisiin tarpeisiin tottuneelle ihmiselle kaikki tarpeellinen ja vähemmän tarpeellinen (ruoka ja palvelut) löytyy pääkaupungista. Turistialueelta ja länsimaalaisten asuttamilta alueilta löytyy palasia kaikista maanosista. Viikoittaisiin rutiineihini kuuluu ravintola ja kahvilavierailut. Kahvi, kaakao, nepalilainen tee juustokroisanttien, wrappien, kanelipullien kanssa on omalta osaltaan estämässä koti-ikävän syntyä, momojen ja chowmien (paistettu nuudeliannos) vastapainoksi. Vaikka elänkin täällä dalbhat-torkari-dietillä (nepalilaisten ruoka, riisiä linssikeiton ja paistettujen kasvisten kera, syödään lounaalla ja päivällisellä), elopainon menettäminen on huolista turhin. Ruokaa riittää, ja suu ja vatsa oppivat rakastamaan ja kaipaamaan dalbhattia. Sitä on saatava.

Aikani on kulunut suurimmaksi osaksi vapaaehtoistyöntekijänä lastenkodissa. Kahden lastenkodin yhteisössä elää yhteensä 28 lasta, kolme didiä (nepalilaisia naisia) ja dada (lastenkotien johtaja, isoveli). Suuressa yhteisössä kodin saa myös vapaaehtoiset, useimmiten Suomesta ja välillä myös muualta Euroopasta. Riisin puhdistaminen, keittäminen, kasviksien kuoriminen, tiskaaminen, siivoaminen, pyykin pesu, lasten kouluun lähettäminen, läksyissä auttaminen, vapaa-ajan virikkeiden keksiminen, laulaminen, suruissa ja huolissa lohduttaminen, ilojen jakaminen – ne kaikki kuuluvat vapaaehtoisen arkeen. Arki on touhua ja työtä, ääniä, ilon ja surun kyyneleitä, naarmuja ja auringon valoa. Lapsia on paljon, mutta lapsilla on myös paljon välittäviä ja rakastavia ihmisiä ympärillä. Lastenkotiyhteisö tuntuu kaikille sen asukkaille Kodilta. Minä, paljon saanut, huomaamattani, etsimättä ja kysymättä, tietämättäni että tarvitsen, sain myös kodin Nepalista. Elämä monen lapsen kanssa ei ole helppoa. Riisit lattialla, likainen vessa, pesua kaipaavat lapset, reikäiset kouluvaatteet, teen kostuttamat tyynynpäälliset odottavat aina työntekijäänsä ja riidat ja erimielisyydet erotuomaria, jäähyjen ja mietintätaukojen jakajaa. Pyykki pestään käsin kylmällä vedellä. Pyykkikoneisiin tottuneelle ihmiselle pyykkääminen on kovaa työtä. Vaatteita narulle kuivumaan laittaessa, vuorten hymyillessä nauravan auringon kanssa ei kuitenkaan kaipaa pyykkikonetta. Täällä on aikaa.

Nepal kuuluu tietämäni mukaan maailman rikkaimpiin valtioihin energia- ja luonnonvarojensa suhteen. Vielä kuitenkin Nepal odottaa taitoa ja tietoa, viisautta hyödyntääkseen suuret korkeuserot ja nopeasti virtaavat ja äänekkäästi pauhaavat joet. Jokaisen Nepalissa asuvan arkea rajoittavat tai ainakin suunnitelmia ja tekemisiä säätelevät sähkökatkokset. On onni, ettemme omista jääkaappia (tosin en tiedä, mitä me siellä säilöisimme). Sähkökatkoksia on joka päivä. Kynttilät ja taskulamput valaisevat iltaisin askareitamme. Me käytämme sähköä iltaisin näkemiseen ja veden pumppaamiseen. Jos sähkö sattuu olemaan palveluksessamme, keitämme riisit riisikeittimellä. Linssikeitto hautuu kaasuliekillä. Joskus tosin kaasukin voi loppua, silloin juoksemme kahden kodin väliä ja ruoka valmistuu siellä, missä on täydempi kaasupullo.

Vaikkei kaasua, sähköä ja monilla nepalilaisilla ruokaa ja juomakelpoista vettä ole aina tarpeeksi tämä vuorten monikulttuurinen, monikielinen ja sekä uskonnoiltaan rikas kansa on esitellyt syksyn aikana useita festivaalejaan. Syksy on nepalilaisille festivaalien aikaa. Unohtumattoman kokemuksen kolmelle länsimaalaiselle tytölle tarjosi Teej-festivaali, hindunaisten juhla. Bhadra-kuukauden täysikuun jälkeisenä kolmantena päivänä nepalilaiset naiset juhlivat punaisissa puvuissaan. Sinä päivänä pukeutuivat myös kolme vaaleaa tyttöä punaiseen kurdaan ja juhlivat nepalilaisten mukana. Naimattomat naiset juhlivat pyytääkseen hyvää aviomiestä ja avioituneet naiset pyytävät pitkää elämää ja uskollisuutta aviomiehelleen. Juhlintaan kuuluu tanssia ja paastoamista. Toki juhlapäivää ennen ja jälkeen syödään hyvin, jotta paastoamiseen on energiaa. Katmandun laakson hindunaiset kokoontuivat juhlimaan Pashupatih-temppelille laulun, naurun ja tanssin täyttäessä pyhän alueen. Kotonamme Balkotissa varma juhlan merkki on pihan perälle tuotu kotkottava kana tai paikallisesta lihakaupasta ostettu vuohenpalanen ja lasten riemu ”meatmeatmeat”. Lihaa syödään, kun juhlitaan. Muuten ruokavalio on kasvispainotteinen.

Nepal on pinta-alaltaan pieni maa. Asiaa ymmärtääkseni vertaan sitä usein Suomen Lappiin. Etelästä pohjoiseen, lännestä itään ei matkaa ole pitkästi kilometreinä. Laakson ulkopuolelle matkustaessa havahdun ihmetyksestä joka kerta. Tämä niin pieni maa, kartalta katsoessa, pitää sisällään suuria salaisuuksia, salaperäisiä kukkuloita ja valtavia vuoria. Jos voisin silittää maanne, nepalilaiset, silottaisin samalla teidän montaa ongelmaa. Samalla myös tuhoaisin kansanne ja maanne kaiken rikkauden. Rikkautenne asuu monien eri kukkuloiden takana, tasaisella Terrailla ja Himalajan vuorten sylissä. Siellä ja täällä asuu omaa äidinkieltä ja omaa kulttuuriaan vaalivia ihmisiä, nepalilaiseksi heidät yhdistää oma synnyinmaa Nepal ja yhteinen kieli, nepali. Nepalin yksi monista rikkauksista ja ainutlaatuisista asioista on ihmiset. Vaikeakulkuinen tie, kukkulat ja vuoret ovat synnyttäneet aikojen kuluessa Nepaliin monia eri kulttuureja ja kansoja, uskontoja, tapoja, juhlia ja kieliä. Eri etniset ryhmät tunnistetaan puheesta ja pukeutumisesta. Heitä tavatessani niin Himalajan vuorilla kuin Terrain tasaisilla riisiviljelmillä huomaan yhdistäväksi tekijäksi ystävällisyyden ja kunnioituksen elämää ja luontoa kohtaan. Nepalilaisten, niin rikkaampien kuin köyhempien, sydämessä ja sielussa asuu kunnioitus. Kunnioituksella ja ystävällisyydellä, vieraanvaraisuudellaan nepalilaiset pitävät hyvää huoltaa vieraistaan, turisteistaan.

Nepalilaisten keskellä asuessa on ollut helppo imeä itseensä ympärillä puhuttavaa kieltä. Nepalin kieli kuulostaa kauniilta, puhun ja harjoittelen sitä paikallisten kanssa rakentamalla kielitaitoa samalla tapaa kuin puhumaan opetteleva pieni lapsi. Kieli tarttuu hitaasti, mutta varmasti. Mahtava motivaatio ja rohkaisu nepalin kielellä asioimiseen on nepalilaiset – nepalin kieli vie turistin ja vapaaehtoistyöntekijän nepalilaisten ovien sisäpuolelle, vieraasta rikkaasta länsimaalaisesta tulee yksi meistä. Nepalin kieli puolittaa hinnat kaupanteossa, antaa ystäviä tuttavien tilalle, tarjoaa apua. Ihana kieli, riittää kun sanoo ” Ma aliali nepali bolchu.” (Puhun ihan vähän nepalia), niin ihmiset jo tykkäävät ja sanovat ”Tapai kosta talent.” (Miten lahjakas olet) ja huutavat naapureilleen ”Tämä ulkomaalainen tyttö puhuu nepalia!”

Matkailijalle Nepal tarjoaa luontoelämyksiä. Nepalista et löydä rakennettuja elämyspuistoja ja kauniin puhtaita ostoskatuja. Vuoriston tiet bussilla tai ihan millä tahansa kulkuneuvolla matkustaessa tarjoavat parasta huviajelua, välillä kauhun ja pelon sävyttämänä. Nepalilaiset eivät voi ylpeillä hyvillä teillään. Teiden rakentaminen on kallista vuorten maasta ja rahaa tähän maahan ei vielä ole liiaksi siunaantunut. Samalla näet ihmisiä. Nepalissa asuu nykyisten laskujen mukaan noin 25 miljoonaa ihmistä. Väkimäärä on koko ajan kasvussa syntyvyyden ja parempien laskutapojen vuoksi. Tilaa kuitenkin vielä on. Kävelemällä, jalkaisin vaeltamalla kohtaat kukkuloita ja vuoria, monet niistä vielä asumattomia. Helppoa asuminen ei vuorilla ole. Monesti ajatuksissani mietin että taisi Jussilla olla helpompi kuokkansa kanssa suolla. Trekkaaminen tarjoaa myös uskomattomia luontokokemuksia. Itse tutustuimme Sagarmathan-luonnonpuistoon ( Sagarmatha, merestä korkein, Mount Everest).

Aloitimme 12-päivän vaelluksemme lentämällä Katmandusta Luklaan. Luklan lyhyt kiitorata sijaitsee vuorten välissä. Tunnin lento Luklaan päättyi onneksemme kauniisti laskeutuessaan (luulojeni ja toiveitteni mukaan maailman parhaiden lentäjien käsityöllä) 2840 metrin korkeuteen. Sieltä aloitimme taivalluksemme uskomattoman kauniissa ja karussa ympäristössä. Vuoristokylät elävät omaa elämäänsä, riisit ja soijaöljyt kulkevat ylös vuorille hartiavoimin. Vaellusreiteillä oli monien turistien lisäksi myös paljon kantajia ja jakkeja välittämässä elintarvikkeita sekä kyläläisille että turisteille. Kantajien kuormat näyttivät ja kuulostivat raskailta, parhaimmillaan hartia- ja niskalihasvoimin kannettiin 150kg. Oma rinkka näytti pieneltä taakalta, mutta ohuessa ilmassa korkeammalle päästessä se tuntui suurelta. Luonto näytti monella tapaa kauneutensa ja karuutensa. Saimme vieraaksemme vuoristotaudin oireita ja huomasimme, että luonto laittaa rajansa myös meidän kulkemisillemme. 5000 metrin korkeudessa oli tehtävä päätös, että viiden hengen retkiseurueestamme vain kaksi jatkaa ylöspäin Mount Everestin Base Campiin ja parhaimmalle näköalapaikalle Kala Pattarille. Alaspäin palaaminen palautti riemun, ihailun ja liikkumisen ilon! Kauniin karuita maisemia riitti enemmän kuin tarpeeksi myös alempana.

Terrain-alueen tasaiset tasangot oikaisivat luuloni Nepalin joka paikassa jatkuvista kukkuloista. Terrain-alue pitää sisällään Intian rajan tuntumassa sijaitsevan Etelä-Nepalin. Vieraillessani Chitwanin luonnonpuistossa pääsin hetkeksi lapsuuteni satumaailmaan. Sekä siellä että luonnonpuistossa elefantit ja sarvikuonot mahtuivat samaan kuvaan. Eksoottista kokemusta tarjosi kylpyhetki elefantin kanssa puhtaassa ja lämpimässä joessa. Olin luullut aikaisemmin, että Nepalissa kohtaat joko likaisia ja saastuneita tai kylmänä pauhaavia vuorilta kotoisin olevia jokia. Etelä-Nepalissa ihmisten asumiset ja askareet poikkeavat kukkuloiden ja vuorten ihmisten puuhista. Terrain-alueella maanviljely on tasaisen maan vuoksi helpompaa. Lämmin ilmasto tuo kuitenkin omat haasteensa asumiseen ja elämiseen (mm. malariasääsket). Talot ovat suurimmaksi osaksi savesta ja lehmänlannasta luotuja koteja. Kukkuloilla ja vuorilla asutaan kivitaloissa. Kylmä talvi vaatii ikkunat ja ovet paikoilleen.

Kulkiessani ja eläessäni Nepalissa olen oppinut kärsivällisyyttä, antamaan asioille aikaa, hetkessä ei tapahdu mitään. Katmandun laaksossa kulkevat paikallisbussit eivät ole koskaan täynnä, aina on tilaa uusille matkustajille – on siis täyttynyt opetella luopumaan suomalaisesta yksityisyyden rajasta. Täällä saa tulla lähelle ja täällä tullaan lähelle. Joskus kuitenkin väsyttää täälläkin, useimmiten hidas asioiden toimintanopeus. Pankkitilin aukaiseminenkin voi vaatia monta vierailua pankissa ja monta viikkoa ruuhkassa matkustamista. Kärsimättömyyteni on vain osoittanut länsimaalaisuuteni, nepalilaisille asiat ovat tapahtuneet ajallaan – vain minun ajanlaskuni on kulkenut edellä.

Silloin huomasin olevani kotiutunut ja kylän asukkaiden toivottaneen minut tervetulleeksi yhteisöönsä, kun pimeitä kotikatuja kulkiessani en enää joutunut pelkäämään öisten katujen valtiaita ja kuninkaita – koiria. Kulkukoirat kuuluvat nepalilaisille kaduille ja poluille yhtä varmasti kuin vapaana kulkevat pyhät lehmät. Kulkukoirien laulaessa iltalauluaan heinäsirkkojen säestyksellä pimeässä, kylmää henkivässä yössä tähtien ja kuun täyttäessä taivaankattoa päälleni jätän jäähyväisiäni tälle kansalle, näille kukkuloille ja vuorille. Jätän hyvästejäni toivoen kunnioitusta ansaitsevalle maalle tietoa, taitoa ja viisautta kehittää köyhyydessä elävää maata. Nepalilaiset tarvitsevat vielä apua, sillä onni ei ole hymyillyt yhtä paljon kuin aurinko antaessaan Nepalille lahjojaan. Kaksi vuotta päättynyt 10 vuotta kestänyt sisällissota repii vielä ihmisten mieliä ja ajatuksia. Keväällä nepalilaiset saivat äänestettyä demokratian kansalleen, monivuotinen ja verinen tarina Nepalin kuningaskunnasta päättyi. On alkanut rakentamisen aika, kehittymiselle on annettu mahdollisuus – toivon ja pyydän, käyttäkää se oikein..

Terveiset Johanna (Nonnu) Heikkilä

Terveisin Nepalista - Osa 3 >>>

 
Kuva suurempana - KLIKKAA

Kuva suurempana - KLIKKAA

Kuva suurempana - KLIKKAA

Kuva suurempana - KLIKKAA

Kuva suurempana - KLIKKAA

Kuva suurempana - KLIKKAA

 

 

 

Etusivulle www.heikkilansukuseura.fi

 © Heikkilän Sukuseura ry.
Päivitetty 26.11.2008